On tullut kuluneeksi tasan kymmenen vuotta siitä, kun ensimmäinen Pertti Jarlan Fingerpori-sarjakuva nauratti, ja osaltaan varmasti hämmensi Helsingin Sanomien lukijoita. Tänä kesänä Fingerpori viihdyttää yleisöä Naantalin Emma Teatterin lavalla. Käsikirjoituksesta vastaavat itse Pertti Jarla sekä näyttelijä, näytelmäkirjailija Petja Lähde. Esiintyjinä aikuisille suunnatussa komediassa nähdään Turun Kaupunginteatterin lahjakkaat näyttelijät.
Karl-Barks-Stadtista Fingerporiksi
Fingerporin isä, Pertti Jarla hämmentyi nopeasta, melkeinpä yhdessä yössä tapahtuneesta nousustaan Suomen sarjakuvahistorian yhdeksi tunnetuimmaksi nimeksi. Omien sanojensa mukaan lukijoiden suosio saavutettiin liiankin nopeasti: “Minä en ehtinyt olla missään vaiheessa jännä, nouseva kuuma nimi!”
Nastolan Uudessakylässä varttunut Jarla kuvaa sarjakuvassaan “jokseenkin jämähtänyttä ja säälittävää paikkaa”, jonka hän nimesi alunperin Karl-Barks-Stadtiksi. Hesarin kulttuuritoimituksen esimies Saska Saarikosken kehotuksesta nimi muuttui kuitenkin suomalaisten suuhun helpommin sopivaksi Fingerporiksi. On varmasti aihetta epäillä, että Uusikylä on innoittanut Jarlaa Fingerporin miljöönä. Suomesta löytynee muutama muukin kuvaukseen soveltuva pikkupaikkakunta, jonka asukkaat ovat suoran rehellisesti omia itsejään, ja joiden elämä pyörii pääpiirteissään paikkakunnan rajojen sisällä.
Helsingin Sanomien artikkelin mukaan, Jarlan strippejä on ilmestynyt kymmenen vuoden aikana huimat 3030 kappaletta. Jarlan kertoman mukaan hän piirtää uuden sanaleikkiin perustuvan stripin parissa tunnissa. Silloin tällöin nähdään myös lukijoiden ehdottamia strippejä, joita Jarlan sähköpostiin tulvii satoja viikossa.
Sympatiaa kaikkia kuvaamiaan henkilöitä kohtaan
Jarla kertoo piirtävänsä sellaisia asioita, mitä mieleen tulee: “En tiedä onnistuuko se, mutta aina pitäisi olla jotain sympatiaa kaikkia kuvaamiaan henkilöitään kohtaan. Jonkin ihmisryhmän halveksunta on huono lähtökohta. Ylimielisyys paistaa läpi.”
Odotamme innolla miten tämä sympatia, sanaleikit ja Fingerporin jämähtyneisyys heräävät henkiin käsikirjoituksen, puvustuksen, maskeerauksen, lavasteiden, äänimaailman, valojen ja näyttelijöiden kautta – ohjaajan näkemystä unohtamatta.
Fingerpori-näytelmä saa ensi-iltansa 27.5.2017. Esityskausi jatkuu 19.8.2017 asti.
Lue myös Hesarin alkuperäinen haastattelu ja äänestä suosikkistrippiäsi!