Kesä on deittailun kulta-aikaa. Selvitimme suomalaisten epäonnistuneimpia treffikokemuksia ja kokosimme ne surkuhupaisiksi (varoittaviksi) esimerkeiksi. Tämä lista kannattaa lukaista ennen treffeille lähtöä.
1. Pukeutumismokat
Se, että treffeille pukeudutaan siististi, ei aina ole itsestään selvää. Siistiin pukeutumiseen riittää usein puhtaat perusvaatteet, kuten paita, farkut ja asialliset kengät.
”Mies kertoi että hänet tunnistaa kumisaappaista, verkkatakista ja lippiksestä ja piti kaupungissa mennä syömään…”
”Pahin treffikokemukseni oli, kun mies tuli sovittuun paikkaan erittäin likaiset työhaalarit yllään, suoraan autorempasta, naama, kädet ja hiukset öljyssä ja pyysi minua saunomaan kanssaan.”
”Valkoiset tennissukat sandaaleissa.”
2. ”Mä tarjoon, sä maksat”
Kahvittelu ja syömään meneminen kuuluvat olennaisena osana suomalaiseen treffikulttuuriin. Yleisin kompastuskivi kohdataan kuitenkin usein laskua pyydettäessä. Vanhan perinteen mukaan miehen tulee maksaa treffikulut, mutta aihe on tänä päivänä kiistelty. Siksi ennen treffejä onkin hyvä sopia yhteisistä pelisäännöistä kiusallisten tilanteiden välttämiseksi.
”Kaveri pyysi kahville mutta ei sitten tarjonnut kahveja. Söi tyytyväisenä ostamaansa viineriä, maiskutti ja lopuksi nuoli sormensa hyvin huolellisesti. Muutenkin jäi kaverista hiukan outo kuva, tuli ihan mieleen, että oliko ukkomies, kun niin salaperäinen oli asioistaan.”
”Mies kutsui varta vasten pitsalle. Kun tuli laskun aika, hänellä ei ollut rahaa eikä korttia… Kuulemma tilapäinen rahanpuute. Maksoin laskun ja hyvästelin seuralaiseni.”
”Kaverini oli ekaa kertaa miekkosen kanssa kahvilla. Mies seisoi jonossa edellä ja kaverini siinä takana raha kädessä, millä maksaa omat ostoksensa. Onneksi mies vielä varmisti ja sanoi ’mul on sellainen periaate, et mä en tarjoa’. Hieno, periaatteen mies. He eivät tavanneet uudelleen.”
3. Entisistä kumppaneista puhuminen
Treffit jännittävät usein molempia osapuolia ja aluksi tunnelma voi olla hieman hermostunut. Treffien, etenkään ensimmäisten sellaisten aikana ei kuitenkaan kannata puhua aikaisemmista suhteista. Esimerkiksi entisestä vaimosta puhuminen karkottaa hyvin todennäköisesti uuden, potentiaalisen kumppaniehdokkaan.
”Sokkotreffeillä mies esitteli ex-vaimonsa kuvia.”
”Yksi mies alkoi maksamaan kesken treffien eksänsä laskuja puhelimellaan.”
4. Puhumattomuus tai elämäntarinan vuodattaminen
Treffeille lähtiessä on hyvä muistaa, että lähtökohtana on tutustua uuteen henkilöön. Siksi ensivaikutus on äärimmäisen tärkeä. Treffeille ei kannata lähteä tuppisuuna, koska silloin loukkaa vain treffikumppania. Myöskään liiallinen omista ongelmista ja sairauksista avautuminen ei kuulu ensitreffeille.
”Mies sanoi: ’En nyt jaksa oikein puhua, kun oon puhunut niin paljon töissä’.”
”Ekoilla (ja vikoilla!) treffeillä toinen kertoi heti alkuun yleensä deittailevansa vähintään 20 vuotta vanhempia naisia, mutta tällä kertaa olin vakuuttanut hänet jotenkin muuten. Sen jälkeen keskusteltiin piinaavat hetket hänen mielenterveysongelmistaan koko lopputreffien ajan. Jostain syystä ei nähty toiste.”
”Kaverini meni miehen kanssa treffeille. Mies vaikutti alkuun ihan mukavalta, mutta treffit muuttuivat vähän kiusallisiksi, kun hänellä oli lompakossa mukanaan valokuva äidistään, jonka hän halusi näyttää. Äiti taisi olla tosi tärkeä ja treffit jäivät viimeiseksi.”